keskiviikko, helmikuu 23, 2011

Sukkia



pakkasten kestäessä on tarve villasukille jatkunut ja jatkunut. vanhempi tytär pyysi nättejä ohuita villasukkia, langaksi valitsi lanka-arkusta handun maailman suurin rakkaustarina vyyhdin. lanka on handun sukkalangoista sitä ohuempaa, neuloin 3 puikoilla- olisi voinut olla 2.5 puikotkin. sukat on kärjestä aloitettu, tiimalasikantapää, malli ihan perus sukkaa ilman ihmeellisyyksiä ja varressa resori. nätit sukat ja hyvin istuivat saajansa jalkaan. saaja oli myös hyvin tykästynyt.






itseleni neuloin sukat kärkialoituksella ja tiimalasikantapäällä wollmeisen twin gazpachosta. ihana lanka; tykkään tuosta väristä mahdottomasti. wollmeista saa myös ihanan ohuet, kuosissaan pysyvät ja kestävät sukat. puikkoina oli 3 puikot.

keskiviikko, helmikuu 09, 2011

Alina





vuoden ensimmäinen valmistunut neuletyö oli Alina-huivi; tekemisen aloitin uuden vuoden aattona ja tammikuun alkupäivinä sain valmiiksi. pingotus ja kuvaaminen kestikin sitten muutamia viikkoja. huivi on neulottu joululahjaksi saamastani novita luxus cloud langasta: 65% villaa ja 35% bambua. aivan ihana lanka neuloa ja toimii tuossa huivissa erinomaisesti. reunus on neulotti novitan alpakasta- tykkään siitäkin paljon. huivin korkeus leveimmästä kohdasta on n 40cm ja pituutta lähes 2m- juuri sellainen ihana kääriytymis huivi, pehmoisen pehmoinen. käytössä on ollut päivittäin ja tykkään: tykkään myös tuosta ohjeesta. yksinkertainen ja sopii lähes kaikille langoille, monia mahdollisuuksia erikokoiseen huiviin. puikoilla on jo seuraava alina tai seuraavat; yksi itselle ja toinen lahjaksi :)

tiistai, helmikuu 08, 2011

Kännykkäpusseja




uuden puhelimen myötä tuli tarve saada sille suojapussukka kassiin; vanhin tytär sai uuden puhelimen ja minä tyttären puhelimen, samalla siirryin lähes nykyaikaan hienon hipaisunäppäimisen ja litteän puhelimen myötä...

pussukoihn käytin kangaslaatikoista löytyviä tilkkuja: vuoren ja päällisen välissä on paksua fleeseä tukemassa, pussukassa lenksu millä sen saa vaikka kassiin kiinni ja nappikiinnitys. toinen noista pussukoista läksi jo vanhemman tyttären mukaan, nuorempikin inttää itselleen omaa pussukkaa...

tiistai, tammikuu 18, 2011

Asenne kohdillaan




siivotessa kangaskaappia löysin toissa jouluksi ostamaani kankasta; tein noista silloin jouluksi meikkipusseja lähipiirin naisille. pidän valtavasti marianne valolan naisten päivä tuotteista ja ideasta. loppu kankaista syntyi kassi itselle ja ystävälle sekä kassin sävyihin ja tyyliin sopivat pikku pussukat. eivätkä varmasti jätä säväyttämättä kun kassi kädessä kulkee

tiistai, tammikuu 11, 2011

Taakse vanha jää


vuosi 2010 on taake jäätyä elämää: en tiedä oliko se hyvä vuosi. mutta se on takanapäin ja kaikki uudet mahdollisuudet edessä. viime vuonna opin:

neulomaan sukat kärjestä alkaen, opin neulomaan kaavioista, opin suomentamaan englanninkielisiä ohjeita ja neulomaan niistä. olen ylpeä itsestäni. toteutin vuosien haaveen ja hommasin rukin jolla opettelen kehräämään. taitoa ei vielä juurikaan ole mutta uskoa itseeni ja intoa sitäkin enempi.

tänä vuonna lupaan olla aktiivisempi blogipäivityksissä ( ellei tietokone taas hajoa..) ja kertoa niistä pienistäkin tekeleistä.

hyvää alkavaa vuotta kaikille. ja paljon paljon aurinkoa arkeenne!

tiistai, marraskuu 02, 2010

ei sentään talviunilla

innostuin kokeilemaan pieniä ulkokoristeita metsän aarteista. koirien kanssa tulee metsässä ulkoiltua useampi kerta viikossa ja havahduttuani talven ja joulun tuloon olen kori mukana hölkännyt koirien perässä. pohjana noissa koristeissa katiskaverkkoa jonka päälle koristeet harsittu ohuella langalla ( ei ollut ohutta rautalankaa niin ompelulanka sai kelvata) mukavaa addiktoivaa puuhaa, ikävintä on havunneulasissa oleva keittiö kun keittiön pöydän äärellä noita teen. uusia kokeiluideoita syntyi tehdessä lisää, ison havukarnssin haluan myös ulko-oveen.

maatuskapuukorut ovat lasten koululle myyjäisiin myytävää. pidän sekä maatuskoista että puuhelmistä. ehkäpä noitakin syntyy lisää. pitkästä aikaa hyvä luova olo. joulun tulo myös lohduttaa synkässä marraskuussa. ja joulun jälkeen tulee kevät ja valo. askel askeleelta.

torstai, syyskuu 16, 2010

No hei- mulla on hellä pää



no hei- mulla on hellä pää !totesi herra "vielä hetken" 4v ja kaiveli lanka-arkkuani mietteliäänä. hetken päästä toi minulle kerän noroa: 60% villaa,30% cashmereä ja 10% nylonia. pehmoisen pehmoinen. ohjeistukseksi sain neuvon tehdä hänelle myssyn: no sellanen hyvä, niinku punanen on vihree...

myssyn tein siis herran ohjeiden mukaan täysin fiiliksellä: alkuun helmineuletta, sitten reilu pätkä suoraa ja lopuksi kavennukset tiheään. puikkoina 5.5 pyöröt. lanka on kyllä ihanaa ja pipo neuloitui pariin tuntiin. kelpasi myös herralle. ja kuten kuvista huomaa sopii hänen värimakuunsa....